sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Paita aviomiehelle joululahjaksi

Joululahja on tällä kertaa käytännössä vuodelle 2012 kohdistuva, koska tuolloin jouluna lupasin miehelle tämän saavan paidan... Ja tätäkään paitaa hän ei olisi tuosta lupauksesta huolimatta saanut, ellei se olisi ollut liian pieni alkuperäiselle käyttäjäehdokkaalle - eli veljelleni. Veli jäi nyt ilman paitaa, mutta miehelle tämä oli sopiva pienellä muokkauksella. Mies halusi sen tuunailla itselleen sopivaksi tuollaisilla koristuksilla. Ohjekin tällaiselle löytyy, joskin en ymmärrä että XL-koon mukaan tehtynä ei ollut kyllä lainkaan sopiva veljelleni (tai no rinnan kohdalta ehkä) ja jotenkin kaula-aukkokin jäi todella kapeaksi ainakin mallikuvaan verrattuna. Eli oliko XL-koossa sitten olat niin paljon leveämmät kuin pienemmän koon mukaan tehtynä, mikä aiheutti tuon kaula-aukon kapeuden..? Vielä olisi tarkoitus tällainen tehdä vaaleanharmaana miehelle, mutta nyt hieman jännittää ryhtyä töihin mikäli lopputulos on jälleen jotain muuta kuin pitäisi olla... Ja mallitilkunkin tein, eli kaiken PITI olla kunnossa.

Tässä on ollut nyt hieman hiljaisempaa neulomisten kanssa, juuri sain yhdet tossut valmiiksi joita tuli tehtyä monta viikkoa :D No syynä on ollut se että olen pohtinut vaihdanko työpaikkaa ja ennen kuin päätin paikan ottaa vastaan vietin monta iltaa pohtien vaihtaako vaiko ei - enkä pystynyt keskittymään oikein muuhun. Ja nyt sitten olen tässä viikon verran käytellyt ompelukonetta (!!!), mikä on tietysti vähentänyt neulomisaikaa (jotain ommeltua olisi ihan esiteltäväksi astikin!). Mutta nyt kun nuo virkatut tossut on valmiina, niin saan palata lempityöskentelyni pariin eli ihan puikoilla neulomiseen, joten luulisi valmista alkavan taas tulla. Ja nyt kun nuo työasiat on saanut pohdittua kuntoon, niin mielenrauha on taas palautettu :D





2 kommenttia:

  1. Vau, upea villapaita! Mustaa ja tyylikästä. Olet kyllä ahkerasti neulonut. Onnea uudelle työlle myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Eihän tuosta tullut ihan sellainen kuin olisi periaatteessa pitänyt tulla xD En tiedä tosiaan mitä teen sen toisen paidan kanssa, mietin jos tekisi alaosan tämän saman koon mukaan tehtynä, mutta jättäisi lisäykset rinnan kohdalle tekemättä? Eli eikö silloin pitäisi istua kokonaisuudessaan? Mies on mielestäni aika saman levyinen joka kohdasta yläkroppaa eli nuo lisäykset muuten tekevät rinnan kohdasta liian löysän. Eikö tuolla reseptillä pitäisi siis onnistua? Sitä kautta olat jäävät kapeammiksi ja kaula-aukon luulisi silloin jäävän isommaksi (kuten siinä mallissa olikin).

      Poista