sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Syntymäpäivälahja ystävättären isälle

Ystäväni ilmoitti vain muutaman päivän varoajalla, että he järjestävät isälleen jonkinlaiset epäviralliset synttärikekkerit. Pyöreitä hän ei täyttänyt, joten mistään virallisemmasta ei ollut kyse. Halusin kuitenkin jollakin tavoin muistaa ja harmittelin mielessäni, kun en ole missään vaiheessa opetellut mitään erikoisempia kuppikakkuja tekemään. Muffinseja vein kuitenkin, edes hieman koristeltuina. Mutta tuli kyllä mieleen, että täytyisi varmaan joskus lainata joku kuppikakkukirja ja harjoitella tekemään vähän fiinimpiäkin kuppikakkusia...


tiistai 15. huhtikuuta 2014

Lisää pöllöjä :)

Nyt kun kerran työpaikka vaihtui, niin täytyy puhua entisistä asiakkaista; entinen asiakas siis tilasi vaimolleen ja tyttärilleen lapaset. Yhdet lapaset olivatkin valmiina, ne kodittomiksi jääneet pöllöt... ja sitten tein kaksi paria lisää. Oli kiva kokeilla vähän uutta väriyhdistelmääkin :-) Pienemmän koon lapaset ovat Novitan Woolia, toivottavasti kestävät kulutusta!