lauantai 6. joulukuuta 2014

Isänpäivälahjaksi sukat isälle

Isäni sai jälleen sukat, mutta jos hän nyt kerran niitä käyttää niin yritetään vaikuttaa siihen ettei hän enää harrastaisi tässä vuosien saatossa ilmennyttä tapaansa kulkea eriparisukissa kun toinen sukka on joko hukkunut tai mennyt rikki ;) Tällä kertaa uskaltauduin oikein palmikkoakin sukkiin laittamaan, tähän asti en ole perussukkia ihmeellisempiä hänelle uskaltautunut tekemään. Päätin että vaihtelu virkistää ja tämä malli sopii sekä miehille että naisille, ohje löytyy Novitan Sukkalehdestä. Jotenkin näiden neulominen oli tosi mukavaa, en tiedä miksi. Väri kai miellytti omaa silmääni ja kyllä se on aina kiva rakkaudelle jollekin läheiselle jotakin valmistaa. Kuvissa nämä sukat eivät oikein oikeuksiinsa pääse, väri on niin tumma että palmikko ei oikein erotu ja kun nämä eivät ole jalassakaan. Isä oli kuitenkin tyytyväinen ja kun kyselin seuraavana päivänä nämä annettuani että olivatko ne nyt varmasti sopivat, mainosti hän käyneensä ne jalassa jo äänestämässä ;) Sujautin sukkien mukaan myös hierontalahjakortin ja tämä taisi ollakin aika onnistunut veto: tajuttuaan mitä kirjekuoresta paljastui isä paljasti että hän oli menneellä viikolla kärsinyt hieman hartiakivuista, mutta kun ne sitten lähtivätkin venyttelyllä niin ei ollutkaan loppujen lopuksi malttanut ottaa aikaa :D Nyt saa isä käydä vaikka ei akuuttia tarvetta olisikaan, lahjakortin hankin hierojalta jolla isä muutenkin välillä käy ( silloin kun malttaa ;) ).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti