lauantai 26. tammikuuta 2013

Sormikkaat isoveljelle

Isoveli sai joululahjaksi sormikkaat, tosin vasta näin hieman jälkitoimituksena :) Onneksi koko oli oikea, koska sehän näissä aina eniten jännittää.


keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Vaihteeksi taas pipo ;)

Toinenkin kaveri innostui aiemmin neulomistani pipoista ja halusi saada samanlaisen, mutta oranssina :)


maanantai 14. tammikuuta 2013

Jussisormikkaat

Ystävättäreni sai joululahjaksi sormikkaat ja koskapa halusin niistä muunlaiset kuin yksiväriset, tein ne jussikuviolla. Käytin Novitan ohjetta.


sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Tilauspipot kaverille

Kaveri näki serkuilleni tekemät pipot ja halusi itselleen samanlaisen pipon kahdessa eri värissä ja tässä on sitten tulos :)


lauantai 12. tammikuuta 2013

Toiset palmikkosukat

Anoppi sai myös joululahjaksi villasukat, jotka olivat samanlaiset palmikkosukat kuin äidilleni tekemät - väri vain eri.


perjantai 11. tammikuuta 2013

Vielä yksi pipo

Neljännellekin kälylle oli tarkoituksena antaa joululahjaksi huivi kuten kolmelle muulle, mutta koska yksi ehti toivoa samanlaista pipoa kuin serkkuni saivat, niin pitihän hänelle sitten sellainen tehdä. Väritoivekin annettiin, joten joululahjaksi käly sai sitten pipon :)


torstai 10. tammikuuta 2013

Vielä yksi huivi :)

Kolmas käly sai myös joululahjaksi huivin, joka oli identtinen aiemmessa postauksessa julkaistujen huivien kanssa. Lankana käytin Novitan Rose Mohairia.


keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Perussukat

Isän sukat olivat ensimmäiset, jotka uudestaan neulomiseen hurahdettuani neuloin. Niinpä sukat ovatkin ihan perusvillasukat, jotka tein Novitan ohjeella. Villasukat isä sai sitten joululahjaksi :) Kuvakulma on hieman huono, voin puolustautua sanomalla että en itse ottanut kuvaa ;)


tiistai 8. tammikuuta 2013

Palmikkosukat

Tein äidilleni joululahjaksi villasukat Novitan ohjeella. Koskapa en itse ottanut valokuvaa, kukaan ei tullut kehottaneeksi mallia nostamaan molemmat sukat ylös asti :D Varsien pituutta en ottanut ohjeesta, koska en uskonut äitini haluavan niin pitkiä varsia.


maanantai 7. tammikuuta 2013

Lisää pipoja

Miehen serkut saivat myös joululahjaksi pipot, alle 2-vuotiaalle tein Ullan ohjeella Laura-lettipipon ja nuorisoikään ehtinyt sai samanlaisen pipon kuin omat serkkuni.


sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Kolmas kerta toden sanoo

Kolmas serkku halusi pipon mustana, joten tässä siis tulos. Puikkoina käytin kokoa 5 olevia bambuisia puikkoja. Ensimmäiset käyttämäni bambuiset puikot ja kyllä ne olivatkin ihanan kevyet :)


perjantai 4. tammikuuta 2013

Pipo toisellekin serkulle

Toinen serkku oli esittänyt samanlaisen toiveen, mutta hän halusi piponsa luonnonvalkoisena. Lankana käytin tässäkin 7 veljestä ja tässä siis tulos.


torstai 3. tammikuuta 2013

Pipo serkulle

Serkku sai joululahjaksi pipon. Toiveena oli pipo, joka ei ole ihan päänmukainen ja tupsu ei saanut olla pipon kokoon nähden pieni. Katselin erilaisia pipoja aikani ja huomasin olevan yllättävän vaikea löytää juuri tiettyjen toiveiden mukaisten pipojen kuvia. Lopulta löysin kuitenkin Sisko neuloo blogista Pihla-pipon ohjeen ja vielä varmistelin tädiltäni voisiko pipo olla sellainen kuin toivottiin. Saatuani vihreää valoa projektille, tekaisin tällaisen pipon.


keskiviikko 2. tammikuuta 2013

tiistai 1. tammikuuta 2013

Tilaussukat 2-vuotiaalle

Työkaveri näki kun kudoin mieheni villasukkia ruokatauoilla ja kun hän näki kuvan valmiista sukista, kysyi jos voisin neuloa sukat myös heidän 2-vuotiaalle pojalleen. Poika kuulemma pitää villasukkia jatkuvasti ja tykkää niistä, vanhojen koko vaan alkoi olla liian pieni ja työkaveri toivoi kerrankin saavansa hänelle villasukat "poikien väreissä". Työkaveri piti mieheni sukkien värityksestä, joten tein samalla kaavalla lastensukat. Sain huokaista helpotuksesta, kun sain jälkikäteen tietää, että poika ei olisi halunnut ottaa sukkia jalastaan, kun oli mennyt hoitoon :D Perusohjeena käytin Novitan sivuilta löytyvää ohjetta Hyvät perusvillasukat lapselle 7 Veljeksestä, mutta koska en halunnut pussimaisia sukkia, katsoin ohjeesta lähinnä silmukkamäärät ja muuten tein sukat samalla tyylillä kuin mieheni sukat.