Joululahjaksi sormikkaat anopille

Vihdoinkin saan esiteltyä joululahjoista viimeisimmät :D Ja viimeisimpänä nämä valmistuivatkin. Muistan kyllä hyvin sen tunteen aatonaattona edeltävänä iltana kun ennen aattoa oli siis enää päivä jäljellä ja olin jättänyt viimeiseksi anopin lahjan. Olin päättänyt tehdä sormikkaat, surfaillut valmiiksi jo keväällä ja löytänyt kivan ohjeen - lankakin oli valmiina... joten vaikka tilanne alkoi näyttää mahdottomalta aatonaaton iltana tilannetta miettiessäni, niin halusin pysyä suunnitelmassani.

Aatonaaton sitten vietinkin tiiviisti sormikkaita tikuttaen, välillä vain pieniä ruokapausseja viettäen ja sitten taas hätäisesti puikkojen ääreen palaten. N. viiden-kuuden maissa illalla sain ensimmäisen sormikkaan valmiiksi ja siinä vaiheessa aloin laskeskella että pahimmillaan tekisin toista sormikasta aamuneljään ja aamulla täytyi kuitenkin lähteä joulua viettämään heti aamusta. Esitin miehelle siinä vaiheessa mielestäni loistavan idean antaa sittenkin panta lahjaksi - mies ei tästä ideasta oikein innostunut, koska olin anopille sellaisen antanut syntymäpäivälahjaksi marraskuussa. Purin siis hammasta, aloin tikuttamaan ihan apinan raivolla ( kiukku on hyvä moottori - olin vihainen miehelle :D ) ja oikein mukavasti tikuttaminen sitten toisen sormikkaan kanssa etenikin. Jotenkin kaikesta jäi positiivinen muisto, ihme kyllä en tuntenut edes väsymystä (minä iltaunisista iltaunisin yllätin tässä itseni ihan täysin) - ehkä valmis tuotos siinsi silmissäni niin houkuttelevana että keskityin siihen ihan täysin. Katselin samalla valikoiden tallenteita ja löysin itselleni uuden koukuttavan sarjan (joka harmillista kyllä on nyt loppu ainakin hetkeksi tuotantokauden loputtua), mutta oli tosi kiva koukkuuntua uuteen virkistävään sarjaan ja kun se vielä tyylillisesti sopi niin täydellisesti katsottavaksi myöhään illalla. Mieskin tuli noin viimeisimmän tunnin ajaksi sohvalle kitaransa kanssa ja soitteli kuulokkeiden kautta. Sekin jotenki lisäsi tunnelmaa tilanteeseen, ehkä tuo pieni henkinen tuki lämmitti mieltä ja urakasta tuli yhteinen. Niin vain sitten n. yhden maissa urakka oli päätöksessä ja lopputulos miellytti ainakin itseäni - ja kyllä anoppikin huokaili paketin avattuaan ( toivottavasti ihan aidosti eikä tekijää miellyttääkseen :D ).