lauantai 16. marraskuuta 2013

Syntymäpäivälahja ystävälle

Tänä vuonna osallistuin yhdelle viinikurssille ystäväni kanssa jo toista kertaa ja koskapa hän viime vuonna yllätti ja maksoi osallistumiseni syntymäpäivälahjana, niin halusin vuorostani muistaa hänen syntymäpäiväänsä. Tänä vuonna viinikurssille lähtiessäni pakkasin mukaan sormikkaat, jotka tein viime jouluksi joululahjaksi ystävättären aviomiehelle ja ne jäivät haltuuni oltuaan liian pienet lahjansaajalle. Olin aikonut antaa ne tänä jouluna kummisedälleni, mutta päätin että teen hänelle sittenkin sellaiset erikseen - jos siis ehdin. Voi kyllä olla, että tänä jouluna kummit jäävät vielä vaille sormikkaitaan. Mutta sen ehtii tässä viikkojen kuluessa nähdä. Nämä löysivät nyt joka tapauksena kodin :) Lankana näissä on Novitan 7 veljestä.




4 kommenttia:

  1. Kivat sormikkaat, toivottavasti saaja osasi arvostaa! Miun mielestä tuo sormikkaiden neulominen on jotenkin hankalaa ja eipä niitä ole muutamaa (tavalla tai toisella epäonnistunutta) pari ole tullut tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ihan perussormikkaathan nämä ovat, mutta toisaalta kun ei miehet taitaisi kovin edes tykätä kovin "fiineistä" malleista :) Ystäväni oli aika yllättyneen oloinen, kun yhtäkkiä lykkäsin sormikkaat hänelle, että en oikein päässyt jyvälle mitä mieltä oli saamastaan lahjasta. Arvelisin että oli mieluinen yllätys, vaikka ei tuossa äkillisessä tilanteessa sitä ääneen kunnolla ilmaissutkaan.

      Nyt kun itekin sukkaputken loppuvaiheilla aloin miettimään että pitäs seuraavaksi tehdä sormikkaat, niin ensimmäinen ajatus oli että "en millään jaksaisi" :D No sitten kun aloin niitä tekemään, niin kylläpä ne ovatkin mukavat tehdä sukkiin verrattuna - vaiheita vähemmän, käsi on pienempi kuin jalka, simppeliä joskin aika pientä näpräämistä kohdittain. Kannattaa kokeilla josko näistä saisit motivaatiota lähteä taas koittamaan sormikkaiden tekoa.

      Näin muuten vaatekaupassa toissapäivänä naisten t-paidan, jossa oli viikset ja tekstiä. Tulit heti mieleen :D

      Poista
    2. Joo pitäisi kyllä taas ottaa sormikkaatkin työn alle, ja kivahan niitä on neuloa sormikaspuikotkin kun olisi..

      Heh, tuollainen t-paita kuulostaakin hauskalta, täytynee pitää silmät auki.

      Poista
    3. No nyt oon kateellinen! Sormikaspuikot olis kyllä kätevät :)

      Muistaakseni Vero Modassa näin sen paidan :)

      Poista